Olen olemattomalla itsehillinnällä varustettu 39v nainen Lahesta.
Painonpudotus on aiemmilla kerroilla ollut sitä, etä olen illalla päättänyt, etten huomisesta eteenpäin syö herkkuja sillä seurauksella, että seuraavana iltana olen jo patukka naamassa. En pidä vatsanseudustani. Selkätisseistä puhumattakaan. Mahan piilottelu löysillä teltoilla ja erilaiset "kiristimet" kuuluvat arkeeni. Minulla on rajoitteita liikkumiselle ja saankin kokoon päivässä vain sen 2000 askelta.
Jostain sain nyt kuitenkin tarpeekseni ihan kunnolla. Olen ekaa kertaa näin monta päivää ruoskinut itseäni pysymään tiukkana (pieni sanaleikittely) ja onnistunut siinä! Tämä sovellus, rasvanpilkkojapillerit ja turhautuminen muhkuihin ja rumiin vaatteisiin, kannattelevat! Aion ihan oikeasti päästä tuonne 70kg. Ja kun se juhlapäivä koittaa, niin aion pysyä siellä. Tämä ruokavalio ei ole enää hassumpi, eikä makeanhimokaan hakkaa ohimoissa, joten eihän tässä hätiämitiä.
|