110 kg alitettu, olen nyt takaisin suunnilleen samassa painossa kuin vuosi sitten tähän aikaan. Tämä projekti on jo pidempään tuntunut menevän niin vaivatta ja lähes huomaamatta, että pelottaa ihan milloin tulee kunnon stoppi tähän. Ihanaa ja hämmentävää kun olen ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana tilanteessa, että en lähes pakkomielteisesti ajattele koko ajan ruokaa, painoa ja laihduttamista. Edelleen tulee välillä eteen tilanteita, että teen valintoja vanhojen tottumusten mukaan ja sitten huomaankin että en tarvitse sitä enää. Otan esimerkiksi liikaa ruokaa lautaselle tai raskaan päivän jälkeen väsyneenä käperryn sohvalle suklaan kanssa, syön pari palaa ja se jääkin siihen.
|
109.5 kg
Lost so far: 19 kg.
Still to go: 41.5 kg.
Diet followed: Reasonably Well.
|
Losing 4.2 kg a Week
|